Omavaraisuus harrastuksena

Omavaraistalous ja omavaraisuus ovat ajatuksena varsin kiehtovia vaikka realistina niitä tuleekin omalla kohdalla pidettyä lähinnä mielenkiintoisena ajatusleikkinä ja harrastuksena. Merkittävään omavaraisuuteen on nykyajan kauppojen valikoimaan tottuneena turha edes pyrkiä, eikä siihen olisi oikeasti edes käytännössä mahdollisuuksia ilman merkittävää tinkimistä ja radikaaleja muutoksia arkeen. Mutta oman maan perunat, chilit, yrtit ja muut tuottavat niin paljon mukavia fiiliksiä monellakin tapaa että kaikenlainen ruuan tuottaminen itselleen on erittäin suositeltava harrastus ihan kaikille. Itse kasvattaen saa erinomaista laatua ja myös lajikevalikoima on kasvilla kuin kasvilla valtava. Kotipuutarhurin ei tarvitse tyytyä “chiliin” tai “tomaattiin”, kun siemenkauppojen valikoimista löytyy satoja ellei tuhansia erilaisia lajikkeita.

Lihaa omista eläimistä

Maallemuuton myötä meille mahdollistui myös lihan tuottaminen omaan käyttöön. On mukavaa tietää että juuri syömäni paisti on tuotettu taatusti hyvissä olosuhteissa ja eläin on saanut viettää elämänsä lajilleen ominaisesti ja stressittömästi. Eikä lihanpalaa ole tarvinnut rahdata toiselta puolelta maapalloa, vaikka Uuden Seelannin paistin saisikin pakastealtaasta pilkkahinnalla. Tällaisessa lähiruuassa laadun huomaa siitä tärkeimmästä asiasta, eli mausta. Ei tunnu villasukan aromia eikä mureampaa lihaa olekaan kuin reilu puolivuotias karitsa.

Suomenlammas

Lammas oli meille varsin luonnollinen valinta ensimmäiseksi tuotantoeläimeksi koska tilat ja laitumet löytyivät lähes valmiina käyttöön. Työtä lampaastakin riittää ihan tarpeeksi mutta esimerkiksi possuun verrattuna karitsa pärjää ja kasvaa kesällä paljon pienemmällä päivittäisellä hoitamisella. Siinä missä porsaalle pitää valmistaa ja kantaa ämpärikaupalla ruokaa päivittäin, riittää hyvällä laitumella heinää rouskuttavalle lampaalle raikas vesi, suolakivi ja kivennäinen.

Oma lukunsa toki ovat säänsuojat, aitausten rakentelu, lampaiden siirtely laitumelta toiselle, päivittäinen valvonta ja tarkkailu ym. Ja jos haluaa kasvattaa omat karitsansa alusta alkaen, täytyy luonnollisesti uuhille järjestää kunnolliset talviasumukset ja laidunkauden ulkopuolella niitä pitää hoitaa ja ruokkia pari kertaa päivässä, joka ikinen päivä.

Taloudellisesti ajatellen lampaiden kasvatus omaan käyttöön on järjenvastaista ja lähentelee typeryyden huipentumaa. Etenkin uuhten pitäminen talven yli rasittaa kukkaroa sillä talven heinät, kaurat ja kuivikkeet maksavat melkoisesti. Joten nimitän hommaa sitkeästi mukavaksi harrastukseksi, koska tunnetusti harrastuksethan maksavat aina. Ja kyllähän se sitä oikeastaan onkin, on hyvin rentouttavaa istuskella lämpimänä kesäpäivänä laitumen reunalla ja tarkkailla lauman kuljeskelua ruohotupsujen perässä. Lammas myös kesyyntyy helposti ja kuten tuttipullokaritsoja hoitaneet tietävät niin välillä liiaksikin. Koko kesän kannoilla kulkeneelle karitsalle on ilkeä pistää pulttipyssyä otsaan syksyllä.

Alusta asti meille on ollut selviö että pääasiallinen syy lampaiden pitoon on lihan tuotto, joten vaikka kaikilla lampaillamme onkin nimi niin koko ajan joutuu tietoisesti välttämään ajatusta lampaista lemmikkinä. Hieman vaikeaa tämä on etenkin karitsoimisaikaan kun syöttää pieneksi jäänyttä rääpälettä tuttipullosta tai kun kesyt uuhet tulevat laitumelta pyytämään rapsutuksia, mutta toisaalta tällainen antaa ihan uutta näkökulmaa lihaan ravintona ja on terveellinen muistutus siitä mistä se liha oikeasti tulee kaupankin tiskiin.

Pääasiassa teuraaksi menevät samanvuotiset, n. 50 -kiloisiksi kasvaneet karitsat joiden ruhopaino (eli puhdistettu ruho lihoineen ja luineen) on ollut parinkymmenen kilon luokkaa. Vuosien varrella myös monta aikuista uuhta ja useampi satakiloinen pässi on päätyneet ruuaksi. Aikuisissa pässeissä lampaanmaku on melko voimakas ja niiden lihan olenkin puhdistanut rasvasta hyvinkin tarkkaan makua miedontaakseni.

Kääntöpuoli

Kirjoitin ylläolevan alkuperäisen tekstin pääosin kymmenkunta vuotta sitten. Sen jälkeen olemme jo kerran luopuneet lampaista ja ottaneet kuitenkin seuraavana keväänä taas uudet kesäpässit. Tänä aikana olemme kerran vieneet kymmenkunta lammasta teurastamolle ja saaneet ne kätevästi vakuumipaketeissa ruuaksi muuttuneina takaisin. Kaikkina muina vuosina olen teurastanut eläimet itse. Lampaiden lisäksi kalkkunoita, kanoja, ankkoja ja sikoja. Ja sen seurauksena olen saanut sen verran tarpeekseni teurastuksista että viimeiset pari vuotta homma ei ole enää ollut mukava harrastus vaan on tuntunut enemmän työltä, vaikka eläinmäärät ovatkin olleet pieniä.

Salakavala mukavuudenhalu on hiipinyt siis etualalle ja kaupan liha on taas alkanut maistua. Tulevaisuus näyttää millaista karjaa sitä tulee vielä pidettyä vai onko kuoputtavatko ankat ja kanat pihamaata jatkossa vain silmäniloksi ja munien toivossa. Ehkä kuitenkin jokunen lammas laitumen partureina. Tai useampi. Ja sitten taas keritään kaksi kertaa vuodessa, leikataan sorkkia, etsitään kuivaheinää ja kuivikkeita ympäri kyliä jne ne…

1 kommentti

  1. Itselläni on myös ollut ” unelmana ” kokeilla jonkun asteista lihan tuottamista,koti tarpeisiin.Lammas ja kani ovat olleet mietinnässä.Oli kiva löytää tämä sinun blogisi ja lukea kuinka omavaraisuus teillä toimii.

Kommentoi

%d bloggaajaa tykkää tästä: